maanantai 16. joulukuuta 2013

Maa on kuin luistinrata + videopostaus

Saatte taas videopostausta lauantailta.Kirjoitus fiilis ei vaan viikonloppuna ollut huipussaan,niin kuivalin vähän videolla päivitystä tänne!Toivottavasti ei haittaa,ettei edellisestä videosta ollut,kun reilu viikko aikaa.


Sunnuntaina tosiaan oltiin Ollin kanssa Jaalassa pienessä talutustapahtumassa.Lapsia oli jonkun verran muttei kuitenkaan läheskään niin paljoa,kuin on aikaisempina vuosina ollut.Siellä vierähti reilu kaksi tuntia.Olli käyttäytyi älyttömän hienosti ja sai monen pienen lapsen vanhemmilta kehut,kuinka hyvin uskalsi pienempiäkin ratsastajia laittaa selkään!Tallilla poni sai ison kasan porkkanoita kiitokseksi ja pääsi kavereiden kanssa tarhailemaan.
Ofelia vietti vapaata koko viikonlopun.
Oli sellanen olo et joku tuijottaa..

Kentän kunto sunnuntaina
Tänään maanantaina pistin Ollin valjaisiin viimeistä kertaa ennen starttia.Normaalisti viimeistely olisi tehty vasta huomenna mutta huomenna lähden katselemaan Cheekkiä Lahteen (<3), niin se oli tehtävä tänään.En halua nostattaa itselleni paineita tai tavoitteita liian korkealle mutta Olli oli parempi,mitä pitkään aikaan kotona!Ajeltiin muutama reippaampi veto,siellä missä tie sen salli,sillä meidän kaikki paikat muistuttaa lähinnä luistinrataa.Onneksi yhdellä hiekkatiellä keskiosa oli jäätön ja päästin hiekkapohjalla vähän menemään.Hieman hirvittää,kun Olli oli nyt niin hyvä ja se kengitetään uuteen kenkään keskiviikkona,niin saa nähdä kuinka sekaisin ponin ravi siitä menee mutta nyt oli ainakin palaset suurinpiirtein kohdallaan!

Ofelian kanssa käytiin samassa suunnassa,kuin Ollinkin.Pikkuneidillä tuli melkein höyryä korvista,kun se kävi niin kierroksilla.Ponillahan oli ollut kolme kokonaista vapaapäivää,joka kyllä näkyi selvästi.Tarkoitus ei ollut mennä kovaa vaan rauhallista hölkkää,niin vaaveli pisti kyllä habat koetukselle.Onhan se hyvä,että intoa löytyy mutta itsensä voisi hillitä välillä!No kuitenkin yhtenä kappaleena tallille selvittiin ja poni näytti oikein tyytyväiseltä.:)


2 kommenttia:

  1. Oi voi, täällä pelätään Solen kanssa että miten meijän käy jos Olli tosiaan on ollut tosi hyvä kotona ajossa... :D Tsemppiä teille starttiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älkää turhaa pelätkö ollin mieli kerkee muuttumaa viel monee kertaa juoksemisen suhteen :D ja tsemppiä teillekkin!:)

      Poista

Kommenttisi näytetään vasta hyväksynnän jälkeen, ethän lähetä samaa viestiä kahdesti :) - Kiitos