keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Hieman erilainen pääsiäinen

Nyt on taas minilomat vietetty ja palattu takaisin kouluun. Viime päivät on ollut niin ihanan lämpimiä, että kaiki alkaa jo olemaan ihan kesäfiiliksissä myös minä! Mutta tänään sitten ilmat kylmenikin ja olin kouluun menessä ihan jäässä..:/ No mutta kesälomaan on enää alle 40 päivää, niin jospa ne helteetkin sieltä tulisi!

Sunnuntainahan meillä oli tarkoitus Ofelian kanssa lähteä ponihiiteille muttei saatu kyytiä,niin suuntasin naapuritalin kahden hepan mukana koulukisoihin. En kyllä ihan heti muista milloin minut on viimeksi nähty koulukisoissa mutta tulipahan sein asia korjattua! Mukana oli kaksi nelivuotiasta Pertti ja Nemo. Pertti oli ensimmäisissä kisoissaan ja käyttäytyi hyvin ja Nemo oli toisissa kisoissaan ja sekin myös käyttäytyi hyvin. Kumpikaan ei sijoittunut mutta ihan hyvät prosentit saivat molemmat.
Pertti
Pertti&Maarit
Kun ei päästy sunnuntaina ponihiiteille,niin lähdettiin maanantaina aamulla käymään radalla hiitillä. Ofelia oli lämmittäessä ihan normaali itsensä, kyttäsi aivan kaikkea ja oli taas sellainen, kuin ei olisi ikinä radalla käynytkään.
Kävelytin ponia hetken radalla lämmittely kierroksien jälkeen ja sitten ajoin kierroksen kilpasuuntaan. Rata oli aika huonossa etenkin sisäradalta, joten ajoin sitten vähän ulompia ratoja. Pikkuneiti oli melkosen laiska juoksemaan yksinään mutta kilometrin juoksi aika hurjaa vauhtia! Pestiin,juotettiin ja hoidettiin ponin jalat radalla ja kotona poni pääsi sitten tarhaan kavereiden kanssa.

 

Todettiin kyllä tämän hiitin perusteella,että Ofelian uskaltaa ilmoittaa vähän tiuhemmallakin startti välillä juoksemaan kilpaa. Toukokuulla näytti muutama ihan ok sarja olevan joten ne ajetaan Ofelian voimin mutta eihän sitä tiedä vaika sitten kesäkuussa saataisiin Ollikin takaisin radoille!

 

Eilen kävin ajamassa Ollin ja alkulenkistä teki kyllä mieli heittää hankast tiskiin ja luovuttaa. Ollin ravi tuntui järkyttävältä ja poni pomppi laukalle ja vaikka mitä muutakin, vaikkei vauhti kyllä todellakaan päätä huimannut. Oli kyllä aika huonot fiilikset mutta jatkettiin lenkkiä sitten eteenpäin ja oltiin menty reilu 5km ja sitten tapahtui jotain, en kyllä todellakaan tiedä mitä. Ihan kun mulla olisi poni vaihtunut aisojen väliin, kun ravi rullasi hyvin eikä laukoista ollut tietoakaan. Loppu lenkin olinkin sitten aika hymyssä suin. Kyllä se pienikin onnistuminen auttaa jatkamaan!

Oikeen äly ja väläys kyllä nää ponit yhessä :'D

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Hevosmessut 2014


Kaikki ovat varmasti kurkkua myöten täynnä näitä messupostauksia mutta koittakaa kestää yksi vielä lisää! Muutamalla sanalla tiivistettynä reissu oli oikein onnistunut ja mukava!




Lähdettiin tosiaan perjantai iltana ajelemaan kohti Tamperetta ja käytiin kirjautumassa hotelliin sisään. Oltiin tosiaan pienessä huoneisto hotellissa nämä kaksi yötä. Ei ollut mikään seitsemän tähden luksushotelli mutta hyvin siellä nämä muutamat yöt pystyi nukkumaan! On se kyllä silti ihan huipputunne päästä kotiin ja omaan sänkyyn. Käytiin perjantai iltana vielä keskustassa pizza buffassa syömässä.

Lauantaina lähdettiin aamupalan jälkeen kohti messukeskusta. Katseltiin eri esityksiä ja mieleen jäi kyllä päälimmäisenä illalla hypätyt estekisat! Oli älyttömän upeita hevosia ja hyviä ratsastajia. Kierreltiin messualuetta ja tehtiin ostoksiakin, jotka ovatkin päässeet jo kaikki kovaan käyttöön. Illalla käytiin puolestaan ABC:n hesessä syömässä, että sellanen terveellinen viikonloppu.


Sunnuntaina mentiin jo ennekuin messut edes kerkesivät alkaa. Jouduttiin hetki odottamaan ennenkuin päästiin sisälle. Äiti sai onneksi vip-lipun K-maataloudelta sunnuntai päiväksi,niin saatiin auto ihan ovien lähelle, sillä voin kertoa, ettei pitkän messupäivän jälkeen parin kilometrin matka autolle ei oikein houkuttele.
Katseltiin sunnuntaina myös esityksiä ja mieleen jäi parhaiten kouluratsastusklinikka. Tykkäsin siitä ihan älyttömästi ja sain taas hurjasti lisää inspiraatiota omaankin ratsastukseen! Klinikassa kerrottiin mm. siitä ,että hevosen kouluttaminen tapahtuu asteittain ja miten näiden portaiden kautta koulutetaan huippuhevonen.


Lähdettiin sitten kolmen aikaan ajelemaan Jaalaa kohti ja pysähdyttiin käymään vielä Karismassa ruokaostoksilla. Illalla kävin vielä tallilla pyörähtämässä. Ofelia oli juuri kengityksessä ja uljas ponin hoitaja Erika oli juuri tullut liikuttamasta Ollia. Erika tosiaan liikutti ponit viikonlopun aikana, kiitos vaan paljon.


Oli kyllä toisaalta ihan kivaa olla viikonloppu tavallaan "pois arjesta" mutta oli kyllä ihana tunne,kun näki ponit ja koirat kotona. Mutta nyt sitten taas jaksaa seuraavaan minilomaan asti, jota todennäöisesti joudun odottelemaan aika pitkään.

 Postaus on kirjoitettu jo pari viikkoa sitten ja tässä kuuluisi olla videopostaukset ja ostosten esittely videot mutta elokuvatyökalu sanoi itsensä irti eikä toimi ennä,joten en myöskään saanut videoita kasaan. Pahoittellen!

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Hurja pikkuneiti!

Messupostaus on kyllä tulossa mutta oon saanut tapella videopostauksien kanssa jo vaikka kuinka kauan. Mutta hiljaa hyvä tulee eikös se niin mene?

Oltiin Ofelian kanssa Kouvolassa raveissa eilen (13.4). Viimeistelyssä poni ei ollut parhaillaan ja vauhti ei päätä huimannut. Neiti tuntui kyllä että olisi halunnut mennä kovaa muttei vaan mennyt. Kovat odotukset eivät siis starttiin olleet.
Vanhoja kuvia. © Salli Kotiranta

© Moona Espo
Lämmitin Ofelian lappujen kanssa sekä korvat kiinni. Pikkunen kun tuntuu näkevän omia mörköjä aina lämmittäessä,niin nyt ainakin keskittyi olennaiseen! Lämmityskään ei sujunut parhaimmalla mahdollisella tavalla. Ofelia oli todella laiska ja ei oikein meinannut ottaa vauhtia. Vasta kun saatiin heppa rinnalle, niin sitten poni lähti mutta tosi kiitolaukkaa.. Meinasi kyllä lämpän jälkeen epätoivo iskeä mutta starttiin kuitenkin päätettiin mennä. Mitäpä siinä nyt häviäisikään.

Päästiin vasta toisella matkaan. Matkaan lähdettiin vähän hitaan puoleisesti ja tuntui,ettei neiti saa oikeaa vaihdetta silmään mutta kaarteessa alettiin vähän ohitella ja tavoittaa muita. Takasuoralla taas joutui ajamaan viidettä-kuudetta rataa, että pääsi hitaammista poneista ohi. Loppusuoralla Offe alkoi vasta oikeasti juoksemaan ja loppu tultiinkin kovaa ja ehdittiin sitten kahdensaksi ja saatiin viimeiset rahat.
Olin ihan tyytyväinen kuitenkin lopulta Ofelian esitykseen vaikke se mun mielestä ponin parhaita juoksuja ollutkaan. Tuloksia kuuluttaessa kyllä meinasi sydän pysähtyä. Pikkuneiti paransi tuossa startissa omaa ennätystään reilulla sekuntilla! Okei aika pieni pudotus vanhasta ennätyksestä mutta rata oli aika pehmeä, eikä Ofelialla ollut ihan paras mahdollinen päivä! Ennätys kirjataa nyt sitten lukemiin 2.57,4.

© Hannaleena Ahtiainen


Lähtö oli aivan älyttömän kova ja kyllä listat nähdessäni ajattelin,että miksi hitossa ilmotin Ofelian tuone :D. Mutta tyytyväinen saan olla vaikkei sijoitus paras ollutkaan, kun lähes kaikki kärkipään ponitkin paransivat ennätyksiään aika reilusti! Nyt sitten todennäköisesti jatketaan sunnuntaina Kouvolassa Ofelian kanssa ponihiiteillä. Saa nähdä miten poni suhtautuu lyhempään startti väliin.


sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Viikontakaiset kuvat

Nyt tulen lisäämän nämä kuvat jotka piti laittaa jo viime viikolla. Toivottavasti ensi viikolla jossakin välissä kerkeiäisin tulla kirjoittelemaan postausta Tampereen hevosmessuista. Kuvailin sieltä videota ja kuvasin myös videolle ostokset,jo ten eiköhän nekin jossakin vaiheessa päädy tänne.
Huomenna mulla alkaa moponajo tunnit ja illalla mennää kattomaan Cheekkiä ja loppu viikosta mulla on myös ajotunteja, joten helppo ensi viikosta ei ole tulossa! Pikkuneitikin pääsee toivon mukaan spurtille viikonloppuna!

Mutta nyt pidemmittä puheitta niihin kuviin.Kuvat on ottanut Erika tai Erikan pikkusisko Vilma.















perjantai 4. huhtikuuta 2014

pikapostaus tien päältä!

Pahoittelut jälleen,sillä mulla oli tarkotus postata teille jo maanantaina uusien kuvien kera mutta viikko vierähti niin nopeasti etten kerinnyt. Tällä hetkellä ollaan äitin kanssa ajamassa kohti Tamperetta ja hevoset2014-messuja. Koitan kuvailla videopostausta teille ja kirjoitella messuista oman postauksen sitten. Älkää tuomitko tätä postausta ihankokonaan koska tabletilla kirjoittaminen ei ole kovin helppoa :'D