torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosi 2015 paketissa

Miten musta tuntuu, että ihan vähän aikaa sitten oltiin samassa pisteessä, että vuoden vaihtumiseen on enää tunteja aikaa. Tää vuosi on mennyt ihan älyttömän nopeasti, ettei sitä ole edes hoksannut. Musta idea tehdä jokaisesta kuukaudesta oma kollaasinsa ja selittää siitä idea on hieman kulunut, joten päätin nyt vain kasata ne tämän vuoden mieleenpainuvimmat muistot kasaan. Iso kiitos nyt jo kaikille lukijoille tästä vuodesta ja toivotan oikein hyvää uuttavuotta 2016 kaikille!

Heti vuoden alusta mieleen on jäänyt Ofelian kaksi perättäistä voittoa. Tultiin tauolta ja voitettiin kaksi starttia sen jälkeen. Kummassakaan startissa Offe ei parastaan antanut ja oli selkeästi vielä jähmeä tauosta johtuen mutta mikäs siinä, kun ennen muita maalissa oltiin! Oli kyllä hieno alku tälle vuodelle sekä samalla mun ja Ofelian viimeiselle yhteiselle kaudelle.


© Melina Mauno
Kuprun muuttaminen toi meille taas monta mahdollisuutta tälle vuodelle. Musta on hieno kunnia ollut saada pitää Kuprua meillä koska tiedän kuinka paljon tuo poni merkitsee omistajilleen. Kyllähän siinä ihan erilainen fiilis on lähteä ajamaan tuollaista ponia, kun on tottunut töppöjalkaisia shettiksiä ajamaan. Ei sillä, että niissäkään vikaa olisi mutta vaihtelu virkistää itse kutakin ja Kuprun tulo potkaisi mua todella paljon eteenpäin ja sain aivan toisenlaista motivaatiota ponien ajamiseen.



Ne pienet onnistumiset kotona Ollin kanssa. Me ollaan sen kanssa rämmitty pohjamudissa niin kauan, että yksikin onnistunut lenkki tuntui jo ihan lottovoitolta. Olli on se poni, jonka kyytiin hypätessä unohtuu kaikki murheet ja paineet. Sen kanssa mä pystyn rentoutumaan täysin ja yksinkertaisesti nautin oikeastaan jokaisesta lenkistä sen kanssa. Muistan monet kerrat kun ollaan paineltu kiitolaukkaa hymyt korvissa pitkin teitä ja puolestaan monet kerrat, kun ollaan otettu reippaampaa ravipätkää ja kyllä on meinannut monta kertaa tulla kyynel silmään kelloa katsoessa.



Tämä nyt ei varmasti yllätä ketään mutta kyllä Ypäjän ponikuninkuusraviviikonloppu on vailla vertaansa. Yksi mun suurimmista unelmista toteutui siellä. Tuntuu, että toistan itseäni siitä, että edes viikkoa ennen startteja en ollut päättänyt starttaako Kupru siellä ollenkaan. Kuitenkin päästiin matkaan ja mukaan kilpailuun. Tästä isoin kiitos kuuluu hierojalle, joka kävi tekemässä ihmeitä. En olisi ikinä kuitenkaan kaikesta huolimatta uskonut, että tuodaan seppele mukana kotiin. Varmaan ainoa ihminen, joka siihen uskoi oli äiti ja siksi olikin hyvä, että äiti oli kokoajan mukana kaikessa koko reissun ajan.

© Marjukka Mahlamäki

Hienon vuoden päätti haikea päivä. Kun sain kuulla, että tämä vuosi jää mun viimeiseksi a-poni vuodeksi päätin, että tämä on myös Olivian viimeinen vuosi, kun se kilpailee. Kaikki startit, mitä Ollilla olen tänä vuonna ajanut olen vaan nauttinut siitä, että saan sillä ajaa. Tottakai niitä hyviä sijoituksia on aina toivottu mutta olen osannut olla tyytyväinen sijoituksiin myös sieltä toiselta päästä. Olin todella herkillä jo silloin, kun ilmoitin ponin viimeiseen starttiin. Olli on niin merkittävä poni mulle, että musta tuntui paljon haikeammalta ajaa sillä viimeinen startti, kuin mitä oman ponin kanssa. Oon todella kiitollinen siitä, kuinka paljon Olli on mua opettanut ja kaikesta muustakin mitä sen kanssa olen kokenut. Vaikka raviradat nyt jäikin taakse, niin onneksi me keretään vielä keräämään monet hienot kokemukset yhdessä!

© Vilja Kivinen

tiistai 22. joulukuuta 2015

Lukio ja hevosharrastus yhdessä

Olen pitkään pyöritellyt mielessä tälläistä postausideaa ja nyt idea on muhinut riittävän kauan pään sisällä, jotta saan kirjoitettua sen tekstin muotoon. En ole koskaan kirjoittanut mitään ns. asiatekstiä, joten tässä on nyt ensimmäisen sellaisen vuoro!

   Käyn tosiaan lukion toista luokkaa lukiossa, jonne meiltä on noin pyöreästi 20km matkaa. Keväällä ja syksyllä matka taittuu nopeasti skootterilla suuntaan ja toiseen mutta talvella homma ei olekkaan niin helppoa. Mulla on kuitenkin onni, että äiti ajaa työmatkallaan mun koulun ohi, niin en joudu aamuisin hirveän paljon aikaisemmin heräämään, jotta kerkeäisin bussiin. Iltapäivisin kuljen usein bussilla ja kaikkien pysähdysten ja odotusten jälkeen matka kotiin kestää noin tunnin verran.

   Pääsen pääosin koulusta 14.30, joten kotona olen yleensä puoli neljän aikoihin. Nyt etenkin talviaikaan puoli neljältä alkaa jo hämärtämään ja ennenkuin olen lenkittänyt koirat, syönyt ja vaihtanut tallivaatteet, niin kello on yleensä jo yli neljä. Tallimatka ei onneksi ole kuin noin 1,7km, joten sinne pääsen nopeasti, eikä se juuri 10 minuuttia enempää aikaa vie.



  Kun pääsen tallille, lähden yleensä samantien ajamaan ponia. Kahden ponin ajo yhdessä illassa vielä onnistuu, kun oikein pitää tiivistä tahtia yllä mutta kolme ponia saman illan aikana on jo mahdottomuus. Sen takia pyrinkin ajoittamaan ponien treenaukset niin, että viikonloppuisin ajan kaikki ponit molempina päivinä ja arkipäiville jaan ajot, niin ettei kaikkia kolmea tarvitse samana päivänä liikuttaa. Olen ehkä hieman tyhmä siinä suhteessa, että haluan tehdä oikeastaan kaiken itse. Silloin tiedän, että kaikki on tehty juuri niinkuin itse haluan ja jos jokin menee vikaan, niin en voi ainakaan syyttää ketään muuta kuin itseäni. En tiedä onko tämä hyvä vai huono juttu mutta usein se kostautuu sillä, että mulla on ihan järkyttävän paljon tekemistä ja kellossa ei meinaa vaan tunnit riittää millään.


   Kotiin pääsen lähtemään yleensä siinä seitsemän aikoihin. Tämän jälkeen alkaakin se mukavin osuus eli läksyjen teko! Oon kyllä aika laiska tekemään läksyjä mutta viime aikoina oon koittanut vähän skarpata koska jakson aikana laiskottelu näkyy sitten kokeeseen lukiessa. Mulla on tälläkin hetkellä taas hirveä jakso menossa, joten nyt on vaan pakko panostaa ja tehdä niitä läksyjä, ettei ne kaikki hommat sitten keräänny sinne viimeiselle viikolle. Tämän rumban jälkeen käynkin suihkussa ja oon valmis menemään nukkumaan.

   En tiedä kuullostaako tää mun päivirytmi pahalta muiden korviin mutta täytyy myöntää, että kyllä mä aika-ajoin oon ihan omilla äärirajoilla. Kun seitsemän päivää viikossa tekee kokoajan jotain, eikä ole hetkeä, jolloin ei tarvitse tehdä mitään niin kyllä siinä nopeasti väsyy. Etenkin tämä syksy on ollut tosi rankka koska ollaan vielä koulun alun jälkeen ajettu niin paljon kilpaa, että senkin suhteen on kyllä monet kunnon yöunet jääneet vähiin. Odotin sitä hetkeä, kun omat ponit jää tauolle, eikä mulla ole yhtään ajettavaa ponia päivässä. No ompahan sitäkin nyt kokeiltu mutta kyllä oli parin päivän jälkeen jo hirveä kaipuu kärryille. Pitäisi nyt osata nauttia ajasta, kun pikkuponit vielä lomailevat ja ainoastaan Kuprua tarvitsee nyt liikuttaa.




   Oon tosi tinkimätön ponien treenistä siinä suhteessa, että jos oon suunnitellut miten poneja liikutan, niin en ole valmis siitä tinkimään, vaan teen juuri niinkun oon suunnitellutkin. Tämä on hyvä puoli toisaalta mutta tästä kärsii sitten mun kaverisuhteet aikalailla. Mä en nimittäin jätä poneja ajamatta leffareissun takia tai en lähde perjantai-iltana rilluttelemaan mihinkään jos oon viikonloppuna lähössä raveihin. Mutta niinhän se on, että jostakin on karsittava. Mua harmittaa, etten näe mun kavereita niin paljon kun haluaisin, eikä mulla ole niille aikaa riittävästi. Tiedostan tämän kyllä ihan täysin mutta kyllä kavereidenkin pitää se ymmärtää, että mun on vaan pakko tehdä töitä unelmieni eteen. Ne ei saavuta mua, jos mä en yritä saavuttaa niitä.

   En halua nyt, että kukaan luulee, että mut on pakotettu tähän. Ei, ei todellakaan. Oon itse valinnut mitä teen, eikä mua ole kukaan ikinä pakottanut. Aina mua on kotona tuettu ja oon saanu kotoa tosi paljon tsemppejä. Välillä se menee jopa niin päin, että mua on vähän yritetty rauhoitella, kun suunnitelmat on lähtenyt käsistä. Joku varmaan ihmettelee miksi otin Kuprun, jos mulla ei muka ole aikaa mutta mä tiesin, että siihen mä pystyn. Kolmea ponia mä jaksan treenata ja hoitaa ja nythän Ollin kanssa ei tavoitteellisesti enää treenata, joten sekin helpottaa asiaa kummasti. Sain jokin aika sitten loistavan tilaisuuden, mikä olis kyllä potkassu tässä lajissa kummasti eteenpäin mutta siinä vaiheessa mun oli vaan pakko kieltäytyä ja tiedostaa omat voimavarani. Mä en vaan yksinkertaisesti olisi jaksanut.

  

   Toivon, että tää kirjotus vähän antaisi myötätuntoa sille, etten ihan hirveän useasti koneen ääressä istu postailemassa. Tämä on kuitenkin sellainen paikka, että jos mulla on huono fiilis ja saan purkaa sen tänne, niin se ei välttämättä tunnu enää niin huonolta. Toisaalta taas kaikki onnistumiset on niin kiva kirjoittaa tänne ja jakaa muidenkin kesken koska jaettu ilohan on paras ilo! Toivotan myös tsemppiä kaikille muille joilla on lukio tai jokin muu koulu harrastuksensa ohella! Kaikkeen on mahdollisuus kunhan laittaa vaan asiat tärkeysjärjestykseen ja on valmis tekemään töitä unelmiensa eteen. Mutta kyllä se niin on, että kyllä tää hevosharrastus on välillä ihan hullun hommaa. Ei tätä pitkään jaksa, jos tästä ei oikeasti tykkää!

Yhden unelman saavuttaneena!

lauantai 19. joulukuuta 2015

Ostoksilla!

Oon aina ollut tosi huono säästämään rahaa ja tuun vaan yksinkeraisesti hyvälle tuulelle, kun pääsen ostamaan jotain. Tämä näkyy myös meidän heppavarusteissa, sillä esimerkiksi riimuja multa löytyy ihan varmasti jokasessa värissä ja joitakin jopa useampia kappaleita. Loimia meillä on vaikka muille jakaisi mutta silti tuntuu, että niitä kotikäyttöloimia on silti liian vähän. Oon myös maailman paras keksimään kaikkea, että tarvitsen tätä ja tota, vaikken oikeasti tarvitsisikaan. No ehkä näin vuoden loppuun voisi yhden tavoitteen asettaa ensivuodelle, että en ostaisi tavaroita vain sillä verukkeella, kun halvalla sai.

Pidemmittä puheitta ostoksiin! Kaikkea ei ole ostettu kerralla ja näitä onkin tässä vähän pidemmältä aikaväliltä kerääntynyt. Huomasin juuri äsken, että oon ilmeisesti poistanut puhelimesta kahden loimen kuvat, kun ei niitä mistään löytynyt. No katsotaan josko muistaisin niistä ottaa kuvat joskus toiste tänne!



 Walhsteenin penkojaispäivästä syksyllä ostin tämän söpön loimen! Meillä on itseasiassa parikin Horse comfortin loimea ja oon niistä tykännyt tosi paljon. Tässäkin fleecen laatu on tosi hyvää ja istuu pikkuponien päälle hyvin. Hintaa tällä taisi olla 20e.



 Kymen ravista&ratsusta jostain ale-korista bongattu loimi! Tämä istuu Kuprun päälle tosi hyvin ja on oikein hyvä kotiloimi. Fleece ei ole yhtä paksua, kuin tuossa aijemmassa loimessa mutta vähän vähemmän hikisen lenkin jälkeen tää on hyvä heittää ponille niskaan. Kuvassa loimi näkyy vähän likaisena, kun oli ollut jo kerran käytössä, nennekuin hoksasin ottaa siitä kuvan. Tykkään paljon noista koristekanteista ja tämä muistaakseni maksoi noin 15e.


Sitten vielä yksi loimi tähän postaukseen. Sain Kymen-Karjalan hevosenomistajilta 100e lahjakortin Jannen vaunu nimiseen hevostarvike liikkeeseen tunnustuksena Kuprun ruhtinattaruudesta ja kaikki seuraavat ostokset onkin ostettu juuri kyseisestä kaupasta.

Totesin juuri aijemmin, ettei oikeastaan tarvittaisi loimia mutta jos näin suloinen loimi tulee vastaan, niin onhan se ostettava! Alkuperäinen hinta oli reilu 40e mutta saatiin tingittyä loimen hinta 30 euroon. Täytyy kyllä myöntää, etten ole tästä loimesta edes lappua vielä irrottanut saati sitten kokeillut miten se istuu ponien selkään. No jos ei muuta niin saadaan kotikäyttöön vähän tähtiä!


Ihan perus kaksteholinimenttiä ja tavallinen arnika. Molempia kuluu käytössä aika paljon, jonka vuoksi nämä kaksi onkin ehkä tarpeellisimmat näistä ostoksista. Pullot olivat 10e/kpl.


Itselleni ostin uuden tallipipon. Tässä on mukava fleece sisusta, mikä sitten lämmittää kylmemmillä ja tuulisemmillakin ilmoilla. Merkki on Euro-star ja hinta oli 16e.


Meillä melkeimpä kuluu yksi letityskumppari paketti vuodessa ja ostettiinkin nyt sitten ensi vuotta varten uudet. Hinta oli 7,90e

Oon tähän asti suosinut kumilenkillisiä ajolaseja mutta mulla on pelkästään tummia sellaisia ja etenkin nyt pimeämmillä lenkiellä ajaessa ne ei ainakaan paranna näkyvyyttä yhtään ja siksi ostin nyt kirkkaat ajolasit. En tiedä onko mulla jotenkin hassun malliset korvat mutta nää ainakin pidemmän lenkin jälkeen alkaa ikävästi painamaan päätä. Hinta noin 8e.

Lopuksi vielä uusi valjassaippua ja Offelle uusi suolakivi. Oon tykänny tuosta valjassaippuasta aina ja mun mielestä se tuoksuu tosi hyvälle, eikä vaahtoudu liikaa. Aattelin, että Offe innostuisi saadessaan uuden himalajasuolakiven, kun sillä on taipumus ihan hampailla raastamalla syödä vähänkin erilaisemmat suola-/herkkukivet. Nyt se ei kuitenkaan niin kovasti siitä innostunut mutta jospa sillä ei sitten ole tarvetta saada suolaa. Hintaa valjassaippualla 10e ja suolakivellä 6,90e.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Se oli siinä

Eipä ole koskaan ollut näin vaikeaa alkaa kirjoittamaan postausta. Tällä hetkellä on samaan aikaan niin tyhjä olo mutta samalla jotenkin helpottunut fiilis. Tähän päivään tiivistyi niin moni asia. Tää päivä oli yhden aikakauden päätös mun elämässä.


Uusien sääntömuutosten myötä siirryn sivuun a-ponien ohjaksista ja tänään koitti se päivä, jolloin päästelin kilpaa viimeistä kerta oma-valmennettavilla pikkuponeilla. Näillä näkymin vielä kerran kipuan a-ponin kyytiin mutta halusin kuitenkin tulla tämän postauksen kirjoittamaan jo nyt, kun kaikki tunteet on vielä pinnassa. Haluan jo nyt tässä vaiheessa korostaa, jotta vältytään epäselvyyksiltä, että Ofelia ei ole myynnissä, eikä se ole tulossa myyntiin. Myöskään Olivia ei ole tulossa myyntiin, vaan se jatkaa elämäänsä samalla tavalla, kuin tähän asti mutta sillä ei vaan startata enää raveissa.



Mua niin naurattaa tää kuva XD Tästä se kaikki alkoi!
Mulla oli vain yksi toive tälle päivälle ponien osalta ja se oli, että päästään hyväksyttyinä molempien kanssa maaliin. Tämä toive toteutui molempien kanssa ja pääsin vielä kerran kokemaan sen, miltä tuntuu istua oman ponin kyydissä. Olivia starttasi 100m takamatkalta ja eihän siinä mitään järkeä ollut sitä sinne ilmoittaa mutta nyt ei ollut enää mitään menetettävää, joten käytiin hakemassa vielä yksi yhteinen hyvä kokemus. Offe puolestaan starttasi 80m takamatkalta ja kiri vielä kolmanneksi 2.48 ajalla. Käytiin viimeistä kertaa Offen kanssa hakemassa yhteinen pokaali voittajakehästä ja tuolla se nyt koristaa hyllyn reunaa.

Yksi Ollin uran kohokohdista! © Salli Kotiranta
Oli kieltämättä todella haikea tunne ja kyllähän siinä yksi jos toinenkin kyynel silmään tuli. Mulla on vaan ollut niin mahtavat ponit, joiden kanssa oon saanu harrastaa, että en voi olla muutakuin kiitollinen. Kun vuonna 2011 istuin korttikurssin teortiatunneilla, niin en olisi ikinä uskonut kuinka paljon hienoja kokemuksia saan kokea tämän lajin parissa. Niin monta kertaa on kaikki mennyt huolella penkin alle ja turpaan on tullut joka suunnasta mutta silti aina sitä on noustu ylös. Muistan monet kerrat, kun ollaan tultu raveista ja kotiin tuomisina ei ole ollut mitään muuta, kuin likaiset varusteet. Eipä riitä sormet edes kertomaan kuinka monesti on tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin ja lopettaa koko homma. Silti me ollaan noustu ylös ja yritetty uudestaan. Nää vuodet on kyllä opettanut sen, että koskaan ei saa luovuttaa.

Coneridge Indian
A.s.Timberlake
Kålmans Pyroman

Nyt näin kauden lopussa ja myöskin a-poni uran lopussa on varmaan oikea hetki kiittää kaikkia meitä kannustaneita ihmisiä. Oon aina korostanut hyvien taustajoukkojen merkitystä ja haluanki nyt sieltä muutaman ihmisen nostaa esiin. Tässä ei nyt siis tosiaankaan lue kaikkia, joille olen tosi kiitollinen mutta jos alan erikseen kaikkia kiittämään, niin tämän postauksen pituus venähtäisi puolet pidemmäksi. Kiitos kuitenkin ihan jokaiselle, jotka tuntevat jollain tavalla mua/meitä tukeneen.
Ihan ekana iso kiitos Ollin omistajalle Tuulille, joka on antanut mulle näin hienon mahdollisuuden harrastaa noin hienon ponin kanssa ja vielä tarjonnut asuinpaikat Kuprulle ja Ofeliallekkin. Seuraavana tietysti oma perhe. Ilman niitä en varmasti olisi pystynyt yhtään mihinkään. Nää on ne ihmiset ketkä mua on kuskaillu ympäriinsä ja ollut jakamassa mun kanssa ilon ja epäonnistumisen hetket. Eikä pidä kyllä unohtaa sitäkään, että nää ihmiset on myös ne jotka mut aina pudottelee takasin maanpinnalle. Myöskin ne tärkeimmät sponsorit iskä ja äiti on ollut ja tulee aina olemaankin hyvin tärkeä osa mun harrastusta. Kengittäjät Maija ja Maarit on molemmat tehny tosi hienoa työtä ja ei ole kertaakaan tarvinnut epäillä, etteikö poneja olisi hyvin kengitetty! Sitten seuraavana Erika ja Laura. Nää kaks on ne, jotka on mun tekemisiä lähimmin seurannut ja jotka on mua ponien kanssa auttanut useamman kerran. Laura onkin ehkä isoin syypää siihen, minkä takia ikinä sinne korttikurssille ilmoittauduin. Erika on taas se, joka on kierrellyt meidän matkassa raveissa ja myöskin se, joka on joutunut kestämään mun hermoilua. Tottakai iso kiitos Minttu ja Mirja, jotka antoi mulle hienon mahdollisuuden ottaa Kuprun asumaan meille ja sen myötä ollaan tänäkin vuonna koettu ihan älyttömiä juttuja. Vielä loppuun todella iso kiitos kaikille, joiden poneilla oon päässyt ajamaan! Ja nyt, ettei kukaan niin luule, niin me ei olla lopettamassa, ei todellakaan. Ensi vuonna palataan radoille Kuprun ja Ofelian kanssa. Offe saa kärryilleen uuden nuoremman kuskin ja Ollin tärkein tehtävä onkin pitää lapsi ruodussa, ettei se kiukuttele nuoremmille kuskeille liikaa!

Tämänkin kuvan taustalle mahtuu kirjaimmellisesti kyyneleitä, verta ja hikeä

lauantai 5. joulukuuta 2015

Voiko ajan pysäyttää

Huh, en oikein taaskaan tiedä mistä aloittaisin kertomaan. Mä tiesin, että tää hetki on nyt lähempänä kun uskoisikaan mutta kyllä se vaikealta tuntui. Ilmotin nimittäin Ollin sen uran viimeiseen starttiin ja samalla myöskin ajan viimeistä kertaa a-ponilla kilpaa. Samoissa raveissa päätetään myös mun ja Ofelian yhteinen kilpataival. Oon yrittänyt tunkee nää ajatukset taka-alalle mun päässä mutta nyt tää purkautuu kaikki ulos. Kaikki hyvä tosiaan loppuu aikanaan mutta kun en olisi vielä valmis lopettamaan..

Kuprukin päätti tämän kauden oikein hyviin suorituksiin. Käytiin Lappeen poniraveissa sunnuntaina ja siellä startattiin matkaan 200m takamatkalta. Matkan aikana tuli kaksi tyhmää laukkaa ja aika oli 2.00 ja risat. Rata oli todella märkä ja meillä oli jo hokkikengät alla, niin se nyt ei ehkä ihan paras yhdistelmä ollut mutta koska kaksi laukkaa saa matkan aikana ottaa, niin hylkyyn se ei mennyt. Maalissa oltiin neljänsinä ja napattiin vielä viimeiset rahat.

ennen starttia..

...ja startin jälkeen
Jatkettiin Kuprun kanssa torstaina vielä Kouvolassa, kun sinne sopiva sarja tehtiin. Tällä kertaa matkana oli 1600m ja takamatkaa meillä oli 100m. Lähdettiin pakilta taas yksin ja Kupru ei meinannut saada vauhtia päälle vastakun ensimmäinen poni tuli takaa ohi. Etusuoralla meiltä napsahti voilokin lukko irti ja se sitten paukutti ponin kylkeen loppumatkan mutta onneksi Kupru ei siitä vetänyt hernettä nenään. Kierros matkaa maaliin tamma alkoi vasta juoksemaan ja noustiinkin jälleen neljänsiksi ajalla 1.56,0, joka on tämän kauden toisiksi paras aika.

© Milla Piilola
© Milla Piilola

Nyt neiti tamma saakin aloitella lomaansa, ennekuin käännetään katseet ensi vuoteen. En tiedä miten loma vaikuttaa poniin mutta välillä pitää antaa aivojen nollata ja lihasten yms. palautua kunnolla. Voi olla, että ruokintaa joudutaan hieman vähentämään, sillä Kupru kerää todella herkästi energiaa, eikä tarkoitus ole, että poni tulee ulos nahoistaan. Uskoisin kuitenkin, että pieni hengähdystauko tekee hyvää itsekullekkin ja sitten aletaan rauhassa valmistautumaan kesän päätähtäimiin!

©Milla Piilola

Nyt jos sitä suuntaisi tallille, sillä ulkona paistaa aurinko! Ihanaa päästä pitkästä aikaa valoisalla ilmalla ajamaan, kun viime aikoina ollaan saatu turvautua otsalampun valoon.