Erikoispostaus: My mate Ofelia

Näin 200. postauksen kunniaksi ajattelin tehdä pieni muotoisen erkoispostauksen ja koska mun ja Ollin tarina löytyy klikkaamalla tätä.Kuitenkin blogi kertoo molemmista poneista niin ajattelin nyt kertoa tähän hieman mun ja Ofelian taustoja tarkemmin.

Olivia oli siis tosiaankin kantavana saapuessaan Jaalaan. 24.4.2009 sain viestin tallinomistajalta,että kaunis pieni lehmänkirjava tammavarsa on syntynyt.Jos mulle joku silloin olisi sanonut,että tuo poni tulee muuttamaan mun elämän ihan täysin,en olisi kyllä siihen uskonut.käytiin Ofeliaa katsomassa tallilla ja kyllähän se todella söpöltä näytti,kuten kaikki varsat.

Alkuajat Ofelia sai mun puolesta olla omissa oloissaan.En tykännyt ponista ollenkaan ja sen käytöstapoja ei voinut kehua.No mutta onko se joku ihme jos ponin kanssa ei juurikaan mitään olla tehty?Ponilla oli muutamia muita hoitajia aluksi mutta jostakin syystä he lopettivat ponin hoidon ennenkun kunnolla edes alottivat.

Laura ohjasajoi Ofeliaa muutaman kerran ponin ollessa vuoden ikäinen.Sitten se jäi taas ihan omiin oloihinsa.Kyllä sitä harjailtiin ja taluteltiin yms.Sitten laitettiin ekaa kertaa ponille kärryt perään.Ofelia toimi aivan loistavasti,mitä nyt hieman oli ongelmia kääntymisen suhteen muuten ei minkäänläisiä ongelmia.

Jossakin vaiheessa sitten mun kiinnostus alkoi herätä tuotakin ponia kohtaan.Ajoin ponia,ohjasajoin ja tutustuin siihen lisää.Oli hyviä päivä,mutta kyllä niitä huonojakin mukaan mahtuu.

Käytiin ekaa kertaa hiitillä kun poni oli 2-vuotias.Ei voi muuta, kun kehua ponin käyttäytymistä silloin!Sitten ajelin Ofeliaa enemmän ja vähemmän,sitä kuitenkaan täysin unohtamatta.

Pikkuhiljaa tästä ponista tuli mulle todella tärkeä,aivan kuten Vikistä ja Ollistakin.Kävimme mätsäreissä,harjoteltiin agilityä(huonolla menestyksellä...)Vikin lähtö oli mulle rankka paikka ja sydämeen se pistää vieläkin.Osaksi se on myös Ofelian ansiota,että jaksoin jatkaa eteenpäin.

©Iida Ruusunen

©Anniinak.kuvat.fi

Lenkiltä olen tullut pois hymyssä suin mutta koska aina ei mene niinkuin elokuvissa niin olen kyllä tullut turhautuneena lenkiltä pois ja miettinyt "miksi harrastan tätä?".Yksikin kerta tipuin ponin kärryiltä ja itku kurkussa sitä lähdin hakemaan kiinni ja pelkäsin samalla,ettei sille vain olisi käynyt mitään.

Sitten koittikin ensimmäisen startin aika ja poni pinkui itsensä hienosti kolmanneksi ajalla 3.09.Ofelia ylitti tuolloin kaikki odotukset ja aloin itsekkin uskoa,että siitä ehkä jotakin tulee.Seuraavaan starttiin napsahti voitto ja silloin ei ollut itku kaukana.Olin aivan shokissa startin jälkeen enkä oiskeestaan tajunnut mistää mitään.Se tunne vaan on niin hieno kun oma työ palkitaan <3!

©Salli Kotiranta

©Salli Kotiranta

©Nita Siren

©Laura Ahtiainen

Olen näiden vuosien aikana oppinut luottamaan Ofeliaan.Nyt voin lähteä lenkille ilman,että joudun miettimään,että selvitäänköhän me ehjinä takaisin.Ofelialta ei saa yhtään mitään ilmaiseksi ja sen olen monta kertaa saanut huomata.Mutta jos siihen panostaa täysillä,niin tämä poni kyllä osaa palkita kovan työn.Olen kyllä ikuisesti kiitollinen,että olen saanut rinnalleni kaksi näin upeaa ponia, Olivia ja Ofelia <3! Toivottasti saan taistella tämän ikuisen varsan kanssa vielä pitkään!

Huhhuh tulipas pitkä teksti.Nostan hattua jos joku tämän jaksaa lukea.Loppuun vielä voisin sanoa,ettei meidän alkutaival ole mitään ruusuissa tanssimista ollut!Enkä usko,että on tästä eteenpäin joten leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!:D Haluan vielä tälleen loppuun kiittää kaikkia taustajoukkoja,ilman teitä me ei oltaisn tässä missä nyt ollaan!