keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Helleaalto?

Huhhuh viime päivät ovat olleet täynnä hullun lämpimiä päiviä ja hikisiä hevosia! Meille päin lämpimät ilmat tulivat loppuviikosta ja sen jälkeen hellettä onkin riittänyt. On aina maailman ihanin tunne kun illalla pääsee tallilta kotiin tullessa viileään suihkuun! Ainakin mulla tekis aina mieli ponia lenkin jälkeen pestessä kastella itsenikin vesiletkulla :D.


Ofelia sai viettää viime viikolla rennompaa viikkoa enkä sillä käynyt ajamassa kuin kaksi kertaa ja kerran se pääsi Ollin kanssa päästelemään höyryjä kentälle. Pikkuneidille teki vapaat todella hyvää ja nyt siltä alkaa taas löytyä intoa lenkille lähtemiseen. Offella ja myöskin Ollilla oli aivan järkyttävä kiima, jonka seurauksena Ofe on ainakin ollut vähän kiukkuinen viime aikoina mutta pahin aika näyttäisi nyt menneen ohi. Pikkuneitiä en tässä kuussa starttiin vie mutta jokavuotisissa Anttilan harjoitusraveissa olisi tarkoitus startata.


Ollia ei kiima ole häirinyt samalla tavalla kuin Ofeliaa, päinvastoin! Pikkuponi on ollut oikein hyvä ajaessa viimeisillä lenkeillä! Pikkunen oli yksi päiväOffen perässä peräponina ja kyllä suu loksahti auki, kun Olli pinkoi hirveetä kyytiä ja vielä ravia Offen perässä! Hiitille olisi tarkoitus Olperon kanssa mennä vähän kattelemaan miten se pyörä siellä radalla pyörii.


Kuprun kanssa käytiin hiittailemassa eilen tiistaina. Ajoin hiitin selästä ja lämmityksessä poni oli tosi hyvän tuntuinen. Lämmittäessä poni kuitenkin painoi ja pullasi itsensä aika väsyksiin joten itse hiitti ei mennyt kovin hyvin. Laitoin toiset putsit vielä eteen, ettei laukka tulisi niin helposti mutta tämä osottautui ihan vääräksi ratkaisuksi. Vaikkei hiitti hirveän hyvin sujunutkaan, niin ilmoitin Kuprun SM-monteen! Lähdetään sinne hakemaan kokemusta ja koska jonkun se pitää viimeinenkin olla. Mitään voittoa on turha edes haaveilla koska tiedän, että siellä mennään kovaa mutta on ihan äärimmäisen hienoa saada tälläinen tilaisuus!

Katoin suurhollola ravit näin puhelimen välityksellä!

Viikonloppuna olisi ollut Suurhollola, mikä jäi multa tänä vuonna väliin. Oltiin lauantaina tyttöjen kanssa Summer upissa ja sunnuntaina olin töissä. Voitte vaan kuvitella sitä väsymyksen määrää, kun seisottiin kellon ympäri paikoillaan mutta oli se sen arvoista koska esiintyjät olivat ihan huippu luokkaa! Jos teillä vaan on mahdollisuus ensi vuonna kyseisille festareille mennä niin menkää ihmeessä!

Simply the best <3

4 kommenttia:

  1. Kuka toi tossa kopissa kuprun vieressä on? :)

    VastaaPoista
  2. Ootteko tulossa Offen kanssa kumpaan a-poni sarjaan anttilan raveissa?:)

    VastaaPoista

Kommenttisi näytetään vasta hyväksynnän jälkeen, ethän lähetä samaa viestiä kahdesti :) - Kiitos