perjantai 2. elokuuta 2013

Ei riemulla rajaa,kun Offella ajaa

En oikein tiedä miten aloittaisin,kun on pää vieläkin niin sekaisin.Ofelia siis juoksi 100m pakilta ykköseksi!Voitte vaan kuvitella mun fiilikset tuolla hetkellä,kun en oikein tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa.No mutta kyllä mulla muutamat onnenkyyneleet takinkaulukseen putosi.

Päästiin ekalla matkaan ja Ofelia lähti melko huonosti voltista,eikä oikein tavoitettu muita.Ekassa kaarteessa ohitettiin pari ponia mutta poni pomppi laukalle ja yksi laukka oli melko vaikea saada alas,siinä hävittiin tosi paljon metrejä.takasuoralla tapahtui jotain,ihan oikeasti jotain mitä mä en pysty selittämään.Se poni vain otti ja lähti! Napsittiin vastustajia yksi kerrallaan ja lopuksi oli enää yksi jonka ohitse piti juosta ja Ofelia juoksi.Voi sitä ilon tunnetta,kun maalin kohdalle pääsi tuulettamaan <3!

Rata oli aivan järkyttävässä kunnossa,vettä satoi kun suoraan kastelukannusta olisi kaatanut.Mutta ei kyllä haitannut sadekkaan tuossa vaiheessa enää yhtään!Saatiin ponille loimi päälle ja kopilla poni sai leipää niin paljon,ettei meinannut enää edes jaksaa syödä.

Tulokset vielä tässä.Aika ei mikään huippu ole mutta noihin olosuhteisiin nähden olen tosi tyytyväinen :)!

1. 13 My Mate Ofelia / Ilona Kilpeläinen 3.09,6 x 100 € 1100:1 Selostus / Video
2. 3 Castanja Liquorice / Inka Uronen 3.24,7 50 € 1020:1 Selostus / Video
3. 12 Aarteen Niiskuneiti 1166 SH / Tuuli Mikkelä 3.13,4 30 € 1080:2 Selostus / Video
4. 1 Nummen Eerik / Emma Koukkari 3.29,3 x 20 € 1000:1 Selostus / Video
5. 4 Aarteen Tuittu / Tiia Heijala 3.25,4 10 € 1020:2 Selostus / Video
6. 5 Dalton / Siiri Salonen 3.25,5 10 € 1020:3 Selostus / Video
7. 8 Metsäpirtin Balleriina / Iina Lahtinen 3.21,7 x 1040:2 Selostus / Video
8. 6 Dark Moon / Iina Kiljunen 3.25,8 x 1020:4 Selostus / Video
9. 11 Milk Chake / Anton Bollström 3.14,6 x 1080:1 Selostus / Video
10. 9 Ponikujan Virno / Anniina Kuhna 3.18,5 x 1060:1 Selostus / Video
11. 10 Silver Emil / Sara Virolainen 3.18,8 x 1060:2 Selostus / Video
12. 7 Bernoban Gunnar / Juhana Liukkonen 3.22,8 1040:1 Selostus / Video
2 A.S. Rey Nero 160 SH / Essi Vertanen Poissa 1000:2 Selostus / Video

Joudutte nyt valitettavasti tyytymään kuvattomaan postukseen,kun en malttanut odottaa,että saisin kuvia niin pistän niitä sitten seuraaviin postauksiin.Huomenna menen tsemppaamaan Lauran ja Helin voittoo Kouvolan poniraveihin! Katsotaan jos huomen illalla saisin kirjoitettua loppuun ja laitettua kuvat,niin saatte postauksen alkuviikon tapahtumista. Nyt tämä tyttö hyppää peiton alle ja huomenna aamulla sitten jo suunnataan raviradalle.Kyllä elämä on ihanaa <3

4 kommenttia:

Kommenttisi näytetään vasta hyväksynnän jälkeen, ethän lähetä samaa viestiä kahdesti :) - Kiitos