keskiviikko 7. elokuuta 2013

Viimeistä viedään!

 EDIT: postaus on kitjoitettu eilen mutta alkio laiskottaa niin paljon,etten jaksanut aittaa kuvia niin julkaisen tämän vasta tänään.

Lauantaina poniravien jälkeen kävin Offen kanssa hölkkäilemässä 5km lenkin kärryiltä.Alkuun poni vaikutti todella väsyneeltä,mutta loppu lenkistä poni oli aivan oma itsensä!Ei tuntunut edellispäivän uimakilpailut jaloissa painavan.Tallilla vielä venyttelin ja tarastelin ponin läpi tarkemmin,kuin yleensä.Mistään poni ei ollut jumissa eikä mitään muutakaan,hyvähyvä.

blogiin (4)
Äiti hieroi Ollin sillä aikaa,kun olin ajamassa Offea.Olli tykkäsi kovasti,eikä muualla ollut jumeja,kuin ristiselässä.Ollilla on oikeastaan aina ollut ristiselkä helposti jumiutuvaa ja on vieläkin.Sen takia laitan siihen lenkkien jälkeen lämmitävää linimenttiä ja alku- ja loppuverryttelyt ovat tärkeitä,niin ajossa,kuin ratsastuksessakin.

blogiin
Sunnuntaina ponit saivat viettää vapaapäivän,kun itse tein tallityöt aamulla ja illalla.Päivällä käytiin äitin kanssa ostamassa mulle vähän uusia koulutarvikkeita.Iltatallista tein pienen videokosteen, josta ei nyt tullut sellainen, kun piti mutta menkööt nyt tuollaisena.Paihoittelen,että tarkennus ei aina ole aivan priimaa.


blogiin (2)blogiin (3)
Eilen ylitin itseni ja kävin jopa ratsastamassa!Lähdettiin Erikan kanssa Vinskillä ja Ripalla maastoon ilman satuloita.Käveltiin ja vähän ravattiin ja mentiin kentälle.Taivuttelin Ripaa ,joka tunnetaan oikeana puupölkkynä ja sitä se oli edelleenkin.Ravissa ja käynnissä Ripa meni ihan hyvin ja yllätyin itsekkin!Laukka oli ihan yhtä hirveää,kuin muistelinkin mutta silti jäi hyvä fiilis ratsastelusta! Pitäisi vain useammin ottaa itseään niskasta kinnii ja lähteä ratsastamaan.

Käytiin illemmalla uittamassa Ollia ja Tomia.Tomi on vanha shettis papparainen,joka viettelee eläkepäiviä.Tomikin nuoreni 20-vuotta,kun pääsi vähän vilvoittelemaan järveen.Olli tykkäsi taas kovasti ja ui todella hyvin.Harmi vaan,että syksyä kohden,kun mennään nii ei pääse uimaan sitten pitkään aikaan.:( No mutta ompahan taas ensi kesälle sitten taas jotain mitä odottaa!
blogiin (6)

blogiin (5)
Offelle pistin satulan selkään ja lähdettiin kentälle.Erika ratsasteli ponilla ja molemmat yllätyttiin miten hyvin Offe toimi!Loppujen lopuksi en enää taluttanut ja Offe toimi,kuin olisi pidemmänkin aikaa ollut tuntiponina.Erika otti myös muutamat ravipätkät Offella ja nekin sujui oikein mallikaasti!
Kyllä siitä vielä hyvä monteponi tulee.

IMG_0997
Ja näin kaikille yhteiseksi tiedoksi: Tiedostame,että Erika on pitkä ponille mutta painonsa puolesta Erikalla ei ole mitään ongelmia pienillä poneilla ratsastamisen suhteen.Ja kentällä olimme noin viiditoista minuuttia,eikä Ofelia näyttänyt tuosta kärsivän.Yhtäkään valitus kommenttia en sitten julkaise tästä asiasta.:)

Tämä on nyt sitten viimeinen kokonainen kesälomaviikko.Vähän alkoi masentaa,kun näin Wilmasta ekan jakson lukujärjestyksen.Tää kesä on mennyt aivan liian nopeasti!Mutta onneksi elämä ei lopu vaikka kesäloma loppuu.

3 kommenttia:

  1. On sitä tullut nähtyä pidempiäkin ihmisiä shetlanninponin selässä. Parhaillaan jopa 60kg, 165cm aikuisen, kun eräs tyttö ei saanut shetlannin ponia laukkaamaan edes raipan kanssa, täytyi selkään nostaa tunnin pienin aikuinen hetkeksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä,Erika ei paina lähekkään 60kiloa tai saatika olisi noin pitkä.:D Kyllä ne ponit mun mielestä hetkellisesti kestää hieman liian isonkin ratsastajan .:)

      Poista

Kommenttisi näytetään vasta hyväksynnän jälkeen, ethän lähetä samaa viestiä kahdesti :) - Kiitos