keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

paremmat tulokset,kuin olisi edes toivonut!

On taas vähän aikaa kulunu edellisest postaukset nii kerron nyt lyhennetysti lähi päivien tapahtumia.:)

Sunnuntaina kävin ajamassa Offella noin tunnin lenkin, kilometrejä kertyi varmaankin 1,5 tai 2. Käveltii lähes tulkoon koko matka, mukaa mahtui kylläkin pieni hölkkä pätkä, minkä poni hölkötteli nätisti :)
Olli oli tällöin Kuusankoskella jossain tapahtumassa ratsuttamassa lapsia:)
Tallilta lähin heti ku olin ajanut Offen ja suuntasinkin kaverini Tuulin luokse! Käytii ajamassa sen kaksi ponia Muhveli ja Reetu :) Alotin eka ajamalla Reetua ja sitten vaihettiin jossain vaiheessa ja ajoin sen jälkee Muhvelia :) Ponit meni nätisti, lukuunottamatta Muhvelin "nukahusta" loppuun.. :D Tuntui ettei poni jaksa liikkua ollenkaan, mutta heti tarhaan päästyään kyllä energiaa taa löytyi.. :D
Alla poneista muutama kuva :)(kuvat otettu Tuulin järkkärillä..)

Reetu

Muhveli



  
Reetusta tuli mun kaveri :)
Maanantaina kävin viimeistelemässä ponit ponihiittejä varten ja ajattelin että pääsen helpoimmalla, että lähetää ponien kanssa kävelemään mettään. Käytii siis ihan maastakäsin reilu puolen tunnin käynti lenkki ! Muuten lenkki onnisui hyvin paitsi että ötökät kiusasi poneja :s
Pitäis vissii jonkulaista ötökkämyrkkyy ostaa, Tietääks joku jonku hyvän?



Tällästä tietä pitkin köpöteltiii :'D

Tiistaina suunnattiinkin sitten Kouvolaan ponihiiteille. Ofelia tuntu lämmityksessä tosi hyvälle ja käyttäy tosi nätisti. Starttikin meni tosi hyvin ! Sijotuksesta en tiedä muuta aika oli 3.11 !! En ois ikinä uskonu et se pääsee noin kovaa !;o Offe sitten kävelytettiin,purettiin ja pestiin.

Olli oli lämmityksessä myöskin kai ihan hyvän tuntuinen ? Vähän muunneltiin varusteita lämpän jälkee ja vissii oli ihan  hyödyllistäkin ! Olli nimittäin juos 3.06 !! Ihan älyttömön kovaa poni kipitti menemää ja pakkiakin oli 60m ! Heitin ennen starttia Veskulle et jos poni menee alta 3.10 se saa ajaa Lahessa sillä 14 pv ja niinhän se teki joten Lahessa kärryillä istuukin sitten Vesku :)!

Viimeisenä menin sitten monten Kuprun kanssa. Lämmityksessä poni tuntui aivan mahtavalta ! Ei ottanut yhtäkään laukkaa eikä edes haparoinut kertaakaan ! Hyvillä mielin sitten starttiin. Pakkia oli 200m ja loppusijoitus olikin sitten 2 ! ajaksi tuli 2.08 ! Startissa muutama laukka tuli,mutta antoi suht heposti alas.

Kaikilta en ole vielä kuvia saanut mutta tässä nyt nää mitä on :

©Erika

©Minttu

© Iida Ruusunen

©Iida Ruusunen

©Iida Ruusumem

©Iida Ruusunen

©Iida Ruusunen

©Iida Ruusunen
Videon laatu taas loistaa, mut koittakaahan kestää.. :D

Mitä mieltä ootte tämmösestä postauksesta et on enempi kuvia, vai onko niitä nyt jo liikaa ?

11 kommenttia:

  1. vois olla enemmänkin kuvia ;D hieno video hermanni! Muttet laittanu täst päiväst mitää :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no siis kiitoos :D mut en jaksanu oottaa et kameran akku lataa.. :D

      Poista
  2. Hyvä määrä kuvia, ei missään tapauksessa liikaa! :) Ofelian ravi on niin kivan näköstä :)

    VastaaPoista
  3. meil on sellast jotai w-kesäspray-plus ötökkämyrkkyy joka on parasta mitä oon kokeillu ;)

    VastaaPoista
  4. meil on tota samaa w-kesäspayta mitä ylemmälläki ja toimii! ^^ välillä ollaa käytetty myös jotain laimennettavaa tervamössöö, mitä on tosi vaikee laittaa :o mutta toimii sekin! ja kuvia oli ihan hyvä määrä! :D

    VastaaPoista
  5. Kokeileppa porcivetia tai pikiöljyä, muut silkkaa rahantuhlausta!

    VastaaPoista
  6. ihan parhait öttiäismyrkkyi ku sekottaa helosan solii ja kavioptervaa ja pullasudil menemää tyai absorbinen mustapullo super shield (:

    VastaaPoista

Kommenttisi näytetään vasta hyväksynnän jälkeen, ethän lähetä samaa viestiä kahdesti :) - Kiitos