sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulun odotusta

Lauantaina meilläkin vihdoin alkoi joululoma. Nyt saa onneksi hetken hengähtää koulun osalta ja aiettä tuntuu hienolta sanoa, että kouluun mennään vasta ensi vuonna! Luntakin on satanut aika paljon, joten alkaahan täällä jo näyttämään ihan jouluiselta. Tänä vuonna emme perheen kanssa vietä kummemmin joulua mutta toki syömme jouluruokaa ja sellaista. Lahjoja ei osteta, joten minkään sortin joululahja listoja on turha tehdä. Mutta järjellä, kun ajattelee niin empä mä kyllä itselle mitään tarvitsekkaan. Poneille toki jotakin pientä mutta ei ne ole sellaisia pakko saada- juttuja. Postauksen lopussa esittelen kuitenkin yhden uuden ostoksen poneille!




Ofelialla olen alottanut voiman ajamisen, joten kovaa ei ole ajettu kotona miesmuistiin. pitkiä lenkkejä ja hankitreenejä sen sijaan on tullut tehtyä. Vielä saisi hieman tulla lunta lisää, niin ei pääsisi poni niin helpolla. Ylämäkiäkin ollaan ajettu mutta niitä tulee ajettua ihan ympäri vuotisessa treenissä, niin siinä ei mitään kummallista ole. Pääosin Ofelian kanssa treenit sujuvat hyvin, eikä ole mitään erikoista mainittavaa.


Ollin kanssa ollaan myös treenattu samalla tavalla kuin Offen. Oltsulla voimaa on reilusti enemmän kuin Ofelialla, joten sen kanssa lenkit on sellaista 10-15 kilometriä. Hiljaksiin ollaan myös Ollin kanssa treenattu, ettei kovaa olla menty. Vaihtelun vuoksi Ollilla myöskin on ratsastettu ja poni oli viikko sitten joulumaassa ajeluttamassa lapsia.

Tavoitteena nyt on saada molemmat ponit lahtumaan ja kasvattamaan kuntoa lisää. On muuten noussut treenausmotivaatio ihan erilaiseksi, kun sain kunnollisen otsalampun kypärään, niin näen kunnolla ajaa pimeälläkin! Nyt siihen uuteen ostokseen, eli ostettiin uudet hiittikärryt! Merkiltään kärryt on desperado ja halusin nämä hiittarit koska meillä oli nämä hevosilla ja tykkäsin silloin tosi paljon ajaa niillä! Reilun viikon jälkeen tykkään tosi paljon ja tykkään etenkin siitä, että nyt on pikalukko kärryt myös kotona! Helpottaa sekin huomattavasti.


Jonkunlainen videopostaus on suunitteilla joululoman aikana, kunhan vaan otan itseäni niskasta kinni. Kamerankin otin eilen pitkästä aikaa mukaan tallille, niin saan tänne välillä muutakin kun puhelin kuvia. Puhelimeen kuvia on kuitenkin kertynyt taas iso määrä, niin puhelin kuvapostausta myöskin tulossa lähiaikoina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi näytetään vasta hyväksynnän jälkeen, ethän lähetä samaa viestiä kahdesti :) - Kiitos