sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Se oli siinä

Eipä ole koskaan ollut näin vaikeaa alkaa kirjoittamaan postausta. Tällä hetkellä on samaan aikaan niin tyhjä olo mutta samalla jotenkin helpottunut fiilis. Tähän päivään tiivistyi niin moni asia. Tää päivä oli yhden aikakauden päätös mun elämässä.


Uusien sääntömuutosten myötä siirryn sivuun a-ponien ohjaksista ja tänään koitti se päivä, jolloin päästelin kilpaa viimeistä kerta oma-valmennettavilla pikkuponeilla. Näillä näkymin vielä kerran kipuan a-ponin kyytiin mutta halusin kuitenkin tulla tämän postauksen kirjoittamaan jo nyt, kun kaikki tunteet on vielä pinnassa. Haluan jo nyt tässä vaiheessa korostaa, jotta vältytään epäselvyyksiltä, että Ofelia ei ole myynnissä, eikä se ole tulossa myyntiin. Myöskään Olivia ei ole tulossa myyntiin, vaan se jatkaa elämäänsä samalla tavalla, kuin tähän asti mutta sillä ei vaan startata enää raveissa.



Mua niin naurattaa tää kuva XD Tästä se kaikki alkoi!
Mulla oli vain yksi toive tälle päivälle ponien osalta ja se oli, että päästään hyväksyttyinä molempien kanssa maaliin. Tämä toive toteutui molempien kanssa ja pääsin vielä kerran kokemaan sen, miltä tuntuu istua oman ponin kyydissä. Olivia starttasi 100m takamatkalta ja eihän siinä mitään järkeä ollut sitä sinne ilmoittaa mutta nyt ei ollut enää mitään menetettävää, joten käytiin hakemassa vielä yksi yhteinen hyvä kokemus. Offe puolestaan starttasi 80m takamatkalta ja kiri vielä kolmanneksi 2.48 ajalla. Käytiin viimeistä kertaa Offen kanssa hakemassa yhteinen pokaali voittajakehästä ja tuolla se nyt koristaa hyllyn reunaa.

Yksi Ollin uran kohokohdista! © Salli Kotiranta
Oli kieltämättä todella haikea tunne ja kyllähän siinä yksi jos toinenkin kyynel silmään tuli. Mulla on vaan ollut niin mahtavat ponit, joiden kanssa oon saanu harrastaa, että en voi olla muutakuin kiitollinen. Kun vuonna 2011 istuin korttikurssin teortiatunneilla, niin en olisi ikinä uskonut kuinka paljon hienoja kokemuksia saan kokea tämän lajin parissa. Niin monta kertaa on kaikki mennyt huolella penkin alle ja turpaan on tullut joka suunnasta mutta silti aina sitä on noustu ylös. Muistan monet kerrat, kun ollaan tultu raveista ja kotiin tuomisina ei ole ollut mitään muuta, kuin likaiset varusteet. Eipä riitä sormet edes kertomaan kuinka monesti on tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin ja lopettaa koko homma. Silti me ollaan noustu ylös ja yritetty uudestaan. Nää vuodet on kyllä opettanut sen, että koskaan ei saa luovuttaa.

Coneridge Indian
A.s.Timberlake
Kålmans Pyroman

Nyt näin kauden lopussa ja myöskin a-poni uran lopussa on varmaan oikea hetki kiittää kaikkia meitä kannustaneita ihmisiä. Oon aina korostanut hyvien taustajoukkojen merkitystä ja haluanki nyt sieltä muutaman ihmisen nostaa esiin. Tässä ei nyt siis tosiaankaan lue kaikkia, joille olen tosi kiitollinen mutta jos alan erikseen kaikkia kiittämään, niin tämän postauksen pituus venähtäisi puolet pidemmäksi. Kiitos kuitenkin ihan jokaiselle, jotka tuntevat jollain tavalla mua/meitä tukeneen.
Ihan ekana iso kiitos Ollin omistajalle Tuulille, joka on antanut mulle näin hienon mahdollisuuden harrastaa noin hienon ponin kanssa ja vielä tarjonnut asuinpaikat Kuprulle ja Ofeliallekkin. Seuraavana tietysti oma perhe. Ilman niitä en varmasti olisi pystynyt yhtään mihinkään. Nää on ne ihmiset ketkä mua on kuskaillu ympäriinsä ja ollut jakamassa mun kanssa ilon ja epäonnistumisen hetket. Eikä pidä kyllä unohtaa sitäkään, että nää ihmiset on myös ne jotka mut aina pudottelee takasin maanpinnalle. Myöskin ne tärkeimmät sponsorit iskä ja äiti on ollut ja tulee aina olemaankin hyvin tärkeä osa mun harrastusta. Kengittäjät Maija ja Maarit on molemmat tehny tosi hienoa työtä ja ei ole kertaakaan tarvinnut epäillä, etteikö poneja olisi hyvin kengitetty! Sitten seuraavana Erika ja Laura. Nää kaks on ne, jotka on mun tekemisiä lähimmin seurannut ja jotka on mua ponien kanssa auttanut useamman kerran. Laura onkin ehkä isoin syypää siihen, minkä takia ikinä sinne korttikurssille ilmoittauduin. Erika on taas se, joka on kierrellyt meidän matkassa raveissa ja myöskin se, joka on joutunut kestämään mun hermoilua. Tottakai iso kiitos Minttu ja Mirja, jotka antoi mulle hienon mahdollisuuden ottaa Kuprun asumaan meille ja sen myötä ollaan tänäkin vuonna koettu ihan älyttömiä juttuja. Vielä loppuun todella iso kiitos kaikille, joiden poneilla oon päässyt ajamaan! Ja nyt, ettei kukaan niin luule, niin me ei olla lopettamassa, ei todellakaan. Ensi vuonna palataan radoille Kuprun ja Ofelian kanssa. Offe saa kärryilleen uuden nuoremman kuskin ja Ollin tärkein tehtävä onkin pitää lapsi ruodussa, ettei se kiukuttele nuoremmille kuskeille liikaa!

Tämänkin kuvan taustalle mahtuu kirjaimmellisesti kyyneleitä, verta ja hikeä

6 kommenttia:

  1. Ei voi muutakun hymyillä, miten hyvin teillä on mennyt kaikkien ponien kanssa ! :) Onnea ensikauteen!

    VastaaPoista
  2. ❤️ Niin paljon ikimuistoisia ravireissuja on tullu tehtyä näiden ponien kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä tulee vielä ofen kanssa paljon lisää!❤️

      Poista
  3. Ihana olla syypää ;) goo nakki !!

    VastaaPoista

Kommenttisi näytetään vasta hyväksynnän jälkeen, ethän lähetä samaa viestiä kahdesti :) - Kiitos