maanantai 2. maaliskuuta 2015

Onnellisena takaisin arkeen

Nyt on taas hiihtoloma taputeltu tältä vuodelta ja no, eihän tuo viikko mihinkään riitä. En lomaillut oikeastaan ollenkaan, sillä joka päivä oli jotain tekemistä. Tallilla olin töissä sunnuntaista keskiviikkoon. Hoidin ja ruokin siis hevoset tallin omistajan ollessa reissussa. Kyllä meinasi vähän olla tuskaa lomalla herätä aikaisin tallille mutta mitäpä sitä ei noiden karvakorvien takia tekisi.;)

Päästiin Offen kanssa oikein lehden kanteen :D

Kaverini Moona kävi pikkusiskonsa Fiian kanssa keskiviikkona tallilla. Fiia tuli ratsastamaan siis poneilla ja voi, että oon ihan älyttömän ylpeä Offesta! Pelkäsin, että se heittäytyy ihan hurjaksi, sillä en edes muista koska sillä on ollut viimeksi satula selässä. Fiialla ja Offella sujui yhteistyö alusta alkaen tosi hyvin. Eihän Offe kummosta osaa mutta ravissakin onnistui mm. ympyröiden tekemiset.

Olli olikin astetta hurjempi ja heitti muutamat pukitkin. Ollillakaan ei ole vähään aikaan ratsastettu, joten pitihän sitä kokeilla mitä saa tehdä ja mitä ei. Oli tosi kiva, kun vihdoin sai napakan ja ennenkaikkea sopivan kokoisen ratsastajan pikkuponeille! Iso kiitos vielä Fiialle ponien ratsastamisesta!:) Moonaakin oli kiva nähdä pitkästä aikaa, eikä vain nopeasti ohi ajaen raveissa. Nää on näitä tän harrastuksen huonoja puolia, kun kavereitakaan ei kerkeä näkemään, kuin koulussa ja raveissa.


Torstaina kävin Kuprulla ratsastamassa. Kenttä oli sielläkin jäässä, joten tehtiin ihan vain käynti treeniä. Tein samoja harjoituksia, mitä valmennuksissa ollaan harjoiteltu. Pääasia oli saada Kupru rentoutumaan, mikä ei ollutkaan ihan helppoa. Kupru oli vähän juntti tuulella ja yritti luistaa työnteosta mutta loppuakohden parani huomattavasti, niinkuin aina.

Perjantaina olikin ainoa lomapäivä, kun en ollut tallilla. Heti aamulla pääsin hierojalle ja siitä suoraan lähdettiin ajamaan kohti Espoota. Käytiin Sellossa syömässä ja sitten ajettiin hotellille Tapiola Gardeniin. Kun vihdoin ja viimein päästiin hotellille, niin äkkiä vaatteet vaihtoon, meikit naamaan ja hiukset paremmin. Lähdettiin siis Emma gaalaan Barona Areenalle!



En oikein tiedä, mitä kertoisin illasta. Jos jollekkin on vielä epäselvää, niin oon ihan päästä varpaisiin Cheekin fani. En oo Jarea nähnyt sitten stadikan jälkeen, mistä on aikaa jo reilu puolivuotta. En voi oikein sanoin kuvailla millasta oli, kun herra Tiihonen kävelee ihan älyttömän komeen näkösenä siihen nenän eteen. Oli ihanaa nähdä ja jutella pitkästä aikaa. Sai kyllä olla idolistaan jälleen ylpeä, sillä kolme emmaahan sieltä tuli! Kaikista eniten mieltä lämmitti: "Teamcheek, kyllä mä vielä tuun takasin".


Sunnuntaina kävästiin Ollin kanssa hiitillä Kouvolassa. Rata oli liian pehmeä neiti tarkkajalalle, joten tulihan taas laukkailtua ja haparoitua. Lämmityksessä otin reippaamman pätkän ja siinä Olli tuntui ihan hyvältä mutta kilpasuuntaan kääntäessä hyväntuntuisesta ponista ei ollut tietoakaan. Ollia ei pätkän vertaa kiinnostanut juosta ja vauhti oli myös sen mukaista. Ihankuin 16v-mamma olisi ollut ensimmäistä kertaa radalla, kun kaikki oli nii hirvittävän pelottavaa..


 En muista, että olisin vähään aikaan ollut noin pettynyt Olliin, sillä sen verran hyvin tunnen tuon ponin, että tiedän, ettei se edes viitsinyt yrittää. Olli on nyt kuitenkin ilmoitettu lauantaiksi Kouvolaan starttiin ja hiitin perusteella ei mennä hakemaan mitään muuta, kuin hyväksyttyä juoksua. Tänään kotona ajaessa oli kuitenkin onneksi hieman eri ääni ponilla kellossa. Toivottavasti Ollilla olisi lauantaina parempi päivä ja jos se edes hieman viitsisi yrittää, niin olisin tyytyväinen.


Tässä pääpirteettäin mun hiihtoloma viikko. Tänään olikin paluu taas koulun penkille ja en voi ainenkaan korkealla opiskelumotivaatiolla kehuskella. Hirveästi olisi taas tekemistä ja luettavaa riittääisi enemmän, kuin tarpeeksi. Koeviikkoonkaan ei ole enää kuulemma, kuin kolmisen viikkoa aikaa. Vastahan koeviikko oli ?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi näytetään vasta hyväksynnän jälkeen, ethän lähetä samaa viestiä kahdesti :) - Kiitos