keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Kesä 2013

Nyt kun ollaan aika pitkälti jo jätetty kesä ttakse,niin onkin hyvä aika tehdä pieni "muistelu2 postaus kesän hienoimmista hetkistä mitkä on jäänyt päälimmäisenä mieleen.Nämä ei ole missää aika eikä tärkeys järjestyksessä.

SuurHollola ravit Kålmans Pyromanin kanssa.
Vaikka ei kärkipäässä oltukaan,niin toi poni teki ihan älyttömän upean juoksun siellä ja ylitti ittensä aivan totaallisesti.Lämmitin sinne hieman eritavalla kuin muualle ja tuntui auttavan sillä ponin ennätys parantui yli sekunnilla ja se kirjataan vieläkin 1.57,2.

IMG_7660IMG_7627
Heinolan voitto Ofelian kanssa.
Lämmittäessäni ponia alkoi satamaan kaatamalla ja siinä lämmityksen jälkeen sanoinkin Helille ja Veskulle,että tämä poni ei tuossa kuravellissä juoksi mihikään.Päästiin ekalla matkaan,ensimmäinen etusuora tuntui,että poni pomppii paikallaan.Kun viimeset viisi sataa metriä käynnistyi meidän osalta tapahti jotain mitä en vaan pysty selittämään.Tuo poni otti ja lähti ja yhtäkkiä oltiinkin jo kärjen rinnalla.Siinä vaan alkoi multa kyyneleet valumaan ja siinä vaiheessa,kun kuuluttaja kuulutti "Ensimmäisenä maalilinjan yli My mate Ofelia ja Ilona Kilpeläinen!" niin uskalsin jopa tuulettaa.Oli se vaan niin hieno hetki päästä pyörähtämään voittajakehään hakemaan kukkaset ja loimi.Kyllä poni sai kiitoksia startin jälkeen niin paljon,että tiesi ainakin tekevänsä oikein.
!my_date_ofelia2!my_date_ofelia5
Erittäin onnistunut hiitti Ollin kanssa.
Ollin tämä ravivuosi ei ole ollut niin hyvä,kuin kaksi edellistä.Senpä takia meidän startti määrä on jäänyt vähäiseksi tältä vuodelta.Olen vaan pienessä päässäni miettinyt,että mikä on kun pyörä ei pyöri.Tehtiin pieniä varustemuutoksia ja poni oli ajaessa,kuin eri poni!Ravi rullasi ja laukat oli jäänyt suurimmilta osin pois.Kysyinkin äitiltä ekan kierroksen jälkeen,että onko tämä varmasti Olli.Tämmöset pienetkin onnistumisen tunteet tuntuu niin hienoilta epäonnistumisten jälkeen.
Olli hiitti 24.8 060Olli hiitti 24.8 042
Rippijuhlat-Rippileiri.
Lähdin riparille vähän huonolla fiiliksellä.Kaikki ihmiset olivat mulle entuudestaan tuttuja mutta jotenkin ei vain kiinnostanut yhtään.No mutta onneksi sinne lähdin koska eli elämäni hienoimman viikon siellä.Tehtiin kaikenlaisia ryhmäpelejä ja tehtäviä.Ja etenkin viimeisen illan tulen muistamaan aivan varmasti koko loppuelämäni.Rippijuhlat oli ihan kivat ja olihan se aika siistiä saada naimalupa.Jotenkin oli hassu olo kun koko pienen ikäni olen suunitellut,että millaiset mun rippijuhlat ovat ja nyt ne on ohi.
ijuhlat 178ijuhlat 087
Cheekin kaksi keikkaa.Kotkan meripäivät ja Heinolassa jyrää.
Tätä,kun ei vaan koskaan voi hehkuttaa liikaa.Ei sitä vaan voinut uskoa todeksi,kun näin vihdoin ihmisen minkä olen aina halunnutkin.Se tunne,kun pääset laulamaan lemppari biisejä yhdessä sen ihmisen kanssa.Ei sitä vaan pysty sanoin kuvailemaan,se pitää itse kokea.En vain käsitä miten aivan tavallinen maan päällä tallaava ihminen voi olla edes noin ihana?Timantit on ikuisia.
IMG_1167IMG_1166IMG_1162IMG_0730IMG_0743IMG_0744

Hyvät hetket kavereiden kanssa.
Joitakin kavereita näin aivan liian vähän kesällä.Mutta nämä ihmiset ovat uitenkin osa syy siihen miksi olen viettänyt elämäni parhaan kesän.Ollaan naurettu,itketty ja tehty kaikkea tyhmää.Hese on tullut aivan liian tutuksi kesän aikana.. No mutta pitää ottaa elämästä irti kaikki minkä saa.

IMG_0539IMG_0637alkuviikko 10.5 102ristiäiset 25.5 465
Tässä ehkä nämä päälimmäiset.Tätä listaa saisin jatkettua vaikka kuinka pitkäksi mutta kouluhommat alkaa painamaan päälle.Tänä kesänä olen kyllä tehnyt taas yhden elämäni isoimmista virheistä,jota kadun todella paljon.No mutta toivotaan,että virheistä oppii ja pitää vain jatkaa nokka pystyssä kohti uusia pettymyksiä.

Toivottavasti tykkäsitte hieman erilaisesta postauksesta.:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi näytetään vasta hyväksynnän jälkeen, ethän lähetä samaa viestiä kahdesti :) - Kiitos