perjantai 3. toukokuuta 2013

Kouvolan ponihiiteillä

 Postaus on kirjoitettu sunnuntaina 28.4.
Tänään oli tosiaan kouvolassa perinteiset ponihiitit ja siellä oltiin kolmen ponin voimin.Laittelin Offen ja Ollin kuntoon kotona ja Ollilta kylmäsin jalat ennen lähtöä.Joku varmaan ihmettelee ,että miksi ennen starttia mutta Ollilla on aina,kun on vain ollut tilaisuus (kesäisin) niin kylmätty jalat letkuilla ennen lähtöä.Tämä on vain toiminut.

Radalla oltiin hyvissä ajoin.Menin hakemaan voilokit ja siellä oli joku sekaannus käynyt,kun meidän voilokki oli annettu väärälle,mutta saatiin sitten kaikille poneille omat voilokit.
Lähdettiin Veskun kanssa yhdessä lämmittämään, Vesku siis lämmitti ollin,kun en itse olisi kerennyt.Iso kiitos tästä hänelle!
Lämmitin Kallea ensin kaksi kierrosta väärään suuntaan hölkkää,poni oli todella hyvä tuntuinen ja mukavasti ohjalla.Otettiin kierros kilpasuuntaan ja kellottelin semmosen noin ajan.Kierros mentiin 2.14 aikaa ilman minkään näköistä kiriapua tai käskemistä.Hyvillä mielin Kallen kanssa "starttiin".Kävelyttelin ponin ja vein katokselle seisomaan.

Ponihiitit 28.4 235

Vesku kehui Ollin maasta taivaisiin lämmityksen jälkeen.Poni oli kuulemma ihan mahdottoman hyvä ja ravi rullasi hyvin.Ollia lämmitettiin kolme kierrosta ja tähän sisältyi hölkkää,kiitolaukkaa ja muutama reippaampi ravipätkä.

Ponihiitit 28.4 197

Ollin hiitti olikin heti kakkoslähtö.Volttaus onnistui hyvin,päästiin jopa ravia matkaan!Jäätiin numeron yksi rinnalle hetkeksi, kunnes kaarteessa Olli hapuili vähän ja menetti metrejä.Poni kuitenkin otti tuota ykköstä hyvin kiinni mutta takaa tuli poneja kuitenkin kovaa ohi.Niin ylpeä Ollista kun lopussakin jaksoi/viitsi yrittää vielä vaikka olikin kahden ponin välissä,mikä ei ole Ollille maailman paras paikka,kun ponilla tuppaa päässä välillä kiehumaan.Maaliin päästiin ihan suht. hyvällä ajalla 3.10! Kyllä hymyilytti ajan kuultuani koska viikkoa ennen poni meni 3.20 ja nyt kuitenkin 10 sek. parannus oli todella hyvä.Vesku kävelytteli vielä ponin ja itse juoksin jo hakemaan Kallea.

Ponihiitit 28.4 216

Kallen kanssa otettiin esittelyn jälkeen reippaampi pätkä ja siinä poni oli edelleen todella hyvä. Ruettiin sitten volttaamaan 200m pakilla ja tapahtui jotain mitä en kyllä pysty selittämään millään tavalla.Käänsin kilpasuuntaan ja Kalle sai jotkut ihme sätkyt ja lähti kiitolaukkaa vetämään etusuoraa kohti.Roikun ponin ohjissa kaikin voimin ja ihan vaakatasossa.Sain sitten ponin takaisin raville ja menttin takaisin volttauspaikalle.Otin volttauksen todella varovaisesti melkein käyntiä.Päästiin sitten matkaan ja Kalle otti todella hyvin etuponeja kiinni.Takasuoralla tuli yksi laukka,jonka poni antoi hyvin alas.Maalin kohdalla Kalle siirtyi kärkeen ja tämän jälkeen saatiin mennä aika rauhallista tahtia keulassa.Käännyttiin viimeiseen kaarteeseen,niin kuuluttaja sanoo,että reilu 100m eroa kakkosena tulevaan,siinä vaiheessa aloin himmailla ponia lisää koska hiittien taroitushan ei ole ajaa kilpaa.Maaliin tultiin siis ensimmäisinä ajalla 2.08.Poni olisi kyllä pystynyt kovempaankin mutta hyvä hiitti tuosta tuli!

Ponihiitit 28.4 290

Offea lämmittäessä tuli kyllä ihan outo fiilis.Poni oli ihan mitäänsanomaton.En ole ikinä ajanut Offella,että se olisi ollut noin huono!Hetken kävi mielessä,että mikä mato mulla on asojen välissä,kun veti vaikka millasta kiemuraa.Kellottein Offelle 500m kilpasuuntaan,enkä nyt tiedä oliko se siinäkään hirveän hyvä vaikka kello näyttikin hyvää aikaa.

Ponihiitit 28.4 303

Starttiin siiten ponin kanssa.Kyseessä oli linjalähetys ja lähdimme ulommaiselta radalta.Kolme sisimmäistä ponia olivat kaikki alle 3 min.Siellä oli mm. vuoden 2011 ravikuningatar Ferreo Anemone ja muitakin ykköstason poneja.Tottakai me niistä jäätiin heti lähtöön.Offe otti matkalla muutaman ihan ihmeellisen possulaukan.Enkä voi kyllä sanoa,että poni olisi juossut hetkeäkään,kunhan vain katseli maisemia.Maaliin kuitenkin päästiin ajalla 3.03!? 2 sek ennätystä kovempaa,vaikkei poni todellakaan ollut parhaillaan!No tyytyväisin mielin startteja odotellessa!

Ponihiitit 28.4 364

3 kommenttia:

  1. Tykkään blogistasi paljon ! (:, tuon flickrin jutun kanssa en osaa auttaa ! :/, mutta käyhän mun blogia kurkkaamassa --->>
    http://siirintimantit.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Niin ja Olli on kilpaillut ponini kanssa ! :DD Ponikujan Little King "Kunkku" on ponini :DD

    VastaaPoista

Kommenttisi näytetään vasta hyväksynnän jälkeen, ethän lähetä samaa viestiä kahdesti :) - Kiitos