lauantai 2. toukokuuta 2015

Sataa, sataa, ropisee

Heipparallaa pitkästä aikaa! Nyt ollaankin jo toukokuun alussa, vaikkei kyllä ulkoilman puolesta uskoisikaan. Kaikki lumet on onneksi jo sulanut pois mutta vettä on satanut sitten senkin edestä. Empä muista ihan äkkiä, että olisi koko lenkin ponin kanssa päässyt ajamaan ilman pientäkään vesisadetta. Noh pysyypähän lenkkitiet hyvvässä kunnossa, kun sade pitää ne sopivan pehmeänä.


Ofelialta ajelin karvat pois kokonaan viime kuun alussa ja tämä operaatio pitäisi kyllä toistaa ponille. Olli on edelleen puolittain klipattu ja sekin näyttää aivan järkyttävältä, kun klipattuihin kohtiin on alkanut kasvaa tummempaa karvaa. Ensi viikonloppuun mennessä olisi siistittävä molemmat ponit koska ollaan menossa pitkästä aikaa mätsäreihin! Ensi viikolla onneksi on illalla aikaa, kun eläinlääkäri tulee ponit rokottamaan ja raspaamaan, niin niitä ei saa liikuttaa rankasti hetkeen.

Onneksi tarha ei tämän pahemmaksi ole mennyt. Kuva otettu tarhan katokselta.

Ofelia on päässyt leikkimään ratsuponia muutamankin kerran viime viikkoina. Äitin työkaverin tyttö Eevi 4.v on käynyt ponilla ratsastelemassa ja tarkoituksena olisi syksyllä päästä starttaamaan jossakin pienissä koulukisoissa. Ofelia on käyttäytynyt melko hyvin ja on kyllä mun odotukset ylittänyt ainakin. Vaikka Eevi onkin nuori ja pienikokoinen, eikä niin osaava mutta tosi hyvin siihen nähden on sujunut. Tekee oikein hyvää Offe, kun joutuu vähän keskittymäänkin eikä pääse paahtamaan pää kolmantena jalkan eteenpäin.


Nyt juuri, kun sain inspiraatiota taas blogiinkin, niin enkös saanut hajoitettua kamerani putken osittain. Mulla ei tuohon kameraan muuta putkea ole, joten nyt on vähän ongelma. Kyllä tuolla putkella kuvaamaan pystyy muttei se toimi niinkuin pitäisi. Pitkään olen jo ollut ostamassa pidempää putkea mutta haluaisin sen pitkän putken rinnalle lyhyemmänkin putken. Pitääkin nyt alkaa selailla nettikauppoja, että mistä saisin halvimmalla uuden putken ja kaikista parashan olisi jos saisin kohtuulliseen hintaan molemmat putket ostettua samaan aikaan. Lievästi sanoen voin sanoa, että ärsyttää aivan suunnattomasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi näytetään vasta hyväksynnän jälkeen, ethän lähetä samaa viestiä kahdesti :) - Kiitos