sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Arskaa ja lämpöä

Tänään oli tallilla vähän erilaisempi päivä koska mun ei tarvinnut ajaa kumpaakaan ponia. Ollilta otin vanhat kengät pois, jotta kengittäjä pääsee sitten suoraan alottamaan kavioiden huoltamisen. Pitkästä aikaa otin itse kengät pois ja voisi sanoa, että sujui Ollin vastusteluista huolimatta tosi hyvin!

Ollista löytyy nyt kyllä montaa sävyä!
 

Odotellessani, että pääsen Ofelian kanssa harjoittelemaan mätsäriä varten haravoin vähän tallin pihaa. Muistin kuitenkin hyvin nopeasti, että vihaan haravoimista, joten siivousinspiraatio ei kovin pitkää jatkunut.:D Kuitenkin vähän sain aikaiseksi ja pikkuhiljaa kun siivoaa, niin ei tarvitse kerralla rehkiä. Joka paikassa näyttää nyt vaan niin järkyttävältä, kun lumien alta kaikki kakka on tullut esiin.


Kentällä kuitenkin koko ajan joku ratsasti, niin kasasin pienen kehän tallin "parkkipaikalle". Kehä tosiaan oli aivan liian pieni ja nopea tempoisempaa ravia oli mahdotonta ottaa. Saatiin kuitenkin palauteltua hyvin mieleen, että miten homma toimii. Ofeliaa oli yllättävän helppo seisottaa pitkästä aikaa. Muistelin juuri, ettei Offe ole tainnut mätsäreissä käydä melkein kolmeen vuoteen. Onneksi Olli on helpompi joka asiassa, niin ei tarvitse sen kanssa hikihatussa harjoitella.


Ne ketkä luki viime postauksen, jossa valittelin rikki mennyttä putkeani, niin se kyllä toimii onneksi joten kuten, sillä postauksen kuvat on otettu sillä. Eli siis akuuttia tarvetta ei uuteen ole, joten sen puolesta ei hirveää postaustaukoa ole taas tulossa. Mulla on muuten yksi pikku ylläri, mitä en tosin vielä paljasta. Jotkut saattaa hoksatakin mistä on kyse mutta kerron asiasta lisää tämän kuun lopussa ;).


2 kommenttia:

  1. Ihania poneja, ja hyviä mielenkiintoisia tekstejä. Ryhdyin lukijaksi, kun löysin pitkästä aikaa hyvän raviponiblogin! Jos kiinnostaa, käy kurkkaamassa uusi shettisblogi http://travponnyer.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit! Käyn kurkkaamassa sun blogin :)

      Poista

Kommenttisi näytetään vasta hyväksynnän jälkeen, ethän lähetä samaa viestiä kahdesti :) - Kiitos