tiistai 14. tammikuuta 2014

Kuulumiset kera videon ja kuvien

Pitkästä aikaa saatte kunnon kuulumispostauksen! Tämäkin ollut suunitteilla sunnuntai illasta asti mutta koneella on juurikaan ole päässyt aikaa viettämään,kiitos rakkaan isoveljeni,joka valtaa aina koneen niinä aikoina,kun itse ehtisin tulla postailemaan..No mutta on tehnyt ihan yhyvää kouluakin ajatellen,etten ole montaa tuntia päivässä koneen ääressä.

Lauantaina Ofelia pääsi leikkimään pitkästä aikaa ratsuponia.Ponin selässä oli viimeksi oltu lähes kuukausi sitten mutta ihmeen hyvin Offe silti helpoista tehtävistä suoriutui!On kyllä ollut Offen "ratsukoulutuksen" aikana kiva huomata kuinka nopeasti se on oppinut.Ofelian selässä on tosiaan oltu suunnilleen kymmenen kertaa ja poni osaa jo pohkeet,siirtymiset,ympyrät ja pysähdykset+peruutukset suht hyvin.Kyllä siitä vielä ihan hyvä ratsu tulee,vaikkei se päätavoite meillä olekkaan mutta mukavaa vaihtelua ponillekkin.


 
Olli sai viettää löhöily päivää tarhassa.Muutamat kuvat Erika kuitenkin Ollista kävi napsimassa,sillä aikaa kun itse siivoilin karsinoita.



Sunnuntaina kenttä ja tiet olivat kokeneet kunnon jäätymisen ja sehän tietää sitä,ettei käyntiä kovempaa pysty liikkumaan.Ollille laitoin sitten painavempaa kärryä perään ja lähdettiin lompsimaan käynnissä 6km pitkä lenkki.Kyllä tuli ikävä kesää,kun lunta tuprutti ja hirveä viima kävi kasvoihin..Mutta onneksi ollaan jo menossa kesää kohti!

Ofelia sai puolestaan sunnuntaina viettää vapaapäivää tarhassa.


Eilen maanantaina Ollilla oli ratsastettu ja Vauveli sai toisen vapaapäivän peräkkäin.Itse suuntasin koulun jälkeen kohti Kouvolaa ottamaan vihdoin ja viimein passikuvia.Mun ymmärrykseen ei kyllä mene,että miten aina kaikki passikuvat menee niin penkin alle.Käytiin samalla reissulla katsastamassa äitille uusi auto,mikä haetaan huomenna!En tajua miten oon niin innoissani tästä koska en ymmärrä autoista mitään mutta vihdoin saadaan kunnon trailerin vetoauto!<3







2 kommenttia:

  1. Offehan menee toosi hyvin:-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se pikkuhiljaa alkaa menemään ihan nätisti :)

      Poista

Kommenttisi näytetään vasta hyväksynnän jälkeen, ethän lähetä samaa viestiä kahdesti :) - Kiitos