"Nää ponit vie mun järjen"

Otsikon lause kuului mun suusta sunnuntai iltana. Kerroin viime postauksessa surkeasti menneestä hiiitistä ja että olen tyytyväinen, jos Olli juoksee hyväksytyn juoksun. Noh palataampa viikonloppuun, niin kuulette syyn miksi pään sisällä rasahteli rusinat melko voimakkaasti.

© Salli Kotiranta

© Salli Kotiranta

Torstaina viimeistelin Ollin. Täytyy sanoa, että siinä vaiheessa olin jo ihan valmis jättämään sen pois startista, sillä puhdasta ravia mentiin korkeintaan 3.40 pintaan. Ärsytti niin tolkuttomasti, joten annoin ponin sitten vetää kiitolaukkaa kerran se sitä halusi. Siinä sitten lensi buutsi jalasta ja sen laukka pätkän jälkeen alkoi ponilla olemaan ihan toinen ääni kellossa ja ravi tuntui hyvältä! Päätin sitten startissa ajaa ilman sekkiä ja buutsi vain toisessa takajalassa, mikä  ei loppujen lopuksi ollutkaan ihan niin hyvä idea.

Perjantaina vielä venyttelin ponin, pesin ja pakkasin varusteet. Lauantaina päästiin hyvissä ajoin matkaan ja oltiin radalla noin puolitoista tuntia ennen starttia. Lämmityksessä Olli oli oikeastaan aika hyvä. Ravi tuntui letkeältä, eikä haparointejakaan tullut. Ajoin kuitenkin lämmityksen rauhassa, toisin kuin yleensä.

Starttiin lähdettiin ihan ilman mitään odotuksia. Myöhästyin vielä esittelystäkin, sillä en kuullut kuulutusta yhtään. Päästiin volttaamaan 80m pakille, mikä vielä varmisti, että kaikki katastrofin aineet on kasassa. Päästiin ekalla matkaan ja meidän pakin toinen poni lähti heti tosi kovaa menemään ja jäätiin Ollin kanssa yksin pitelemään perää. Yhden ponin ohi päästiin, joka tosin hylättiin liioista laukoista. Koko matkan jatkettiin tasaista vauhtia ja lopussa jo vähän saavutettiin muita muttei kuitenkaan kiinni saatu. Yhtäkään laukkaa ei tullut koko startin aikana, mikä oli kyllä ihana yllätys!

© Salli Kotiranta

© Salli Kotiranta

Olin oikeastaan ihan hyvillä fiiliksillä siihen asti, että kuulin ajan. Siis 3.24?!? Mitä ihmettä. Okei joo kyllä rata oli pehmeä ja Ollin kauden avaustartti. Hiittikään ei silloin hyvin mennyt mutta en mä nyt kyllä ihan tollasta aikaa odottanut. Olin niin pettynyt, että olin täysin valmis luovuttamaan Ollin kanssa.

Sunnuntaina lähdin ajamaan Offea. Tarkotus oli mennä ajamaan vetoja mutta kappas vain kenkä tippui, ennenkuin päästiin kunnon hiittisuoralle. Offella on sen verran heikot kaviot, ettei sillä viitsi ilman kenkää ajaa, joten sitten hipsuteltiinkin takaisin kotiin. Eniten ehkä ärsytti, että tarkotus oli pistää vielä noi samat kengät seuraavassa kengityksessäkin mutta enhän mä sitä enää sitten nähnyt takaisin tullessa koska ei ollut mitään käsitystä, että mihin se edes oli tippunut.

Eilen Maanantaina kävin ajamassa Ollin ekaa kertaa startin jälkeen. Kyllä heti ensimmäisen hölkkäpätkän jälkeen hymy oli ihan korvissa asti. En ajanut kovaa mutta herranjestas, miltä toi poni tuntui! Kello oli jo aika paljon ja alkoi hämärtää mutta silti nautin niin älyttömästi tosta lenkistä! Se pieni toivon kipinä mun sisällä syttyi uudestaan ja päätin, etten luovuta. Tarvitaan vaan rutiinia kaverin kanssa juoksemisesta ja pistetään varusteet uusiksi. Kyllä me vielä noustaan!

© Hanna Seppälä

Iski jotenkin kauhea haikeuden tunne koska nythän siis starttasi mun viimeinen a-poni vuosi. Alotettiin nyt niin pohjalta, ettei suunta voi ainenkaa olla kuin ylöspäin. Nyt kun kevätkin näyttää saapuneen, niin tietkin on sulanut suurimmaksi osaksi, joten pääsee ajamaan nyt pidempääkin lenkkiä!
Iso kiitos Sallille ja Hannalle Ollin startti kuvista!